|
1 §
Yhdistyksen nimi on Working Rottweiler Club FWRC ry ja
sen kotipaikka on Lahti ja toimialueena Salpausselän
Kennelpiiri ry:n alue.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on:
Edistää rottweilereiden käyttö- ja palveluskoiraharrastustoimintaa.
Tarjota käyttö- ja palveluskoirakoulutuksesta ja – kilpailemisesta kiinnostuneille jäsenilleen puitteet harjoitella ja edetä aina kansainväliselle mestaruustasolle asti.
Tukea rottweilereiden käyttö- ja palveluskoiraominaisuuksien kehittämistä ja ylläpitää rotumääritelmän mukaista rottweileria.
Pitää yhteyttä muihin palveluskoiratoimintaa harrastaviin koti- ja ulkomaisiin järjestöihin sekä viranomaisiin.
Tehdä käyttö- ja palveluskoiratyötä tunnetuksi ja työskennellä hyvän koirakurin aikaansaamiseksi.
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää käyttö- ja palveluskoiraharrastukseen liittyviä koulutuskursseja ja harjoitustilaisuuksia, opetus- ja neuvontatilaisuuksia sekä toimeenpanee palveluskoirakokeita ja – kilpailuja. Yhdistys voi myös harjoittaa julkaisutoimintaa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi hankittuaan tarvittaessa asianmukaisen luvan järjestää arpajaisia ja rahankeräyksiä, ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta. Yhdistys voi harjoittaa kahvila-, ravintola- tai muunlaista anniskelutoimintaa yhdessä toimipaikassa järjestämissään tapahtumissa asianmukaisen luvan saatuaan.
4 §
Yhdistys on jäsen Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) ry:ssä ja Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry:ssä. Lisäksi yhdistys voi liittyä jäseneksi muihinkin kenneltoimintaa harrastaviin kansallisiin tai kansainvälisiin yhteenliittymiin ja ylläpitää yhteyksiä muihin koirayhdistyksiin.
5 §
Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
6 §
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi kirjallisesta anomuksesta liittyä hyvämaineinen koiransa kanssa jo palveluskoirakokeissa kilpaillut tai palveluskoirakokeisiin ja -kilpailuihin tähtäävä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Yhdistyksen hallitus hyväksyy kelpoisiksi katsomansa jäsenet yksimielisellä päätöksellä.
Yhdistyksen kannatusjäseneksi voi hallitus hyväksyä yksityisen henkilön, oikeuskelpoisen yhteisön ja säätiön.
Yhdistyksen hallituksen hyväksyttyä jäsenhakemuksen tulee jäsen- ja liittymismaksu suorittaa yhdistyksen tilille.
7 §
Yhdistys voi hallituksen yksimielisellä päätöksellä kutsua yhdistykseen jäseniksi kunnia- ja asiantuntijajäseniä.
8 §
Varsinaisilta jäseniltä sekä kannatusjäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruuden päättää vuosikokous erikseen molemmille jäsenryhmille. Kunniajäsenet ja asiantuntijajäsenet eivät maksa jäsen- ja liittymismaksua.
9 §
Yhdistyksen jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta merkittäväksi kokouksen pöytäkirjaan.
Yhdistyksen hallitus voi erottaa yhdistyksen jäsenen,
a) joka ei ole suorittanut jäsenmaksuaan. Tästä syystä erotettu jäsen voi päästä jälleen jäseneksi suorittamalla laiminlyömänsä jäsenmaksut. Tästä syystä erotetulla jäsenellä ei ole valitusoikeutta.
b) joka ei ole noudattanut yhdistyksen sääntöjä tai niiden nojalle tehtyjä päätöksiä tai joka on syyllistynyt lain vastaiseen tekoon. Erottamispäätöksestä voi asianomainen jäsen vedota kirjallisesti yhdistyksen kokoukseen jättämällä kolmen kuukauden kuluessa erottamispäätöksestä kirjallisen vetoomuksensa yhdistyksen hallitukselle. Ellei valitusta ole määräajassa tehty, katsotaan erottaminen tapahtuneeksi.
Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole mitään oikeutta yhdistyksen omaisuuteen.
10§
Yhdistyksen kokouksissa ovat äänioikeutettuja kaikki viisitoista (15) vuotta täyttäneet yhdistyksen varsinaiset jäsenet ja kunniajäsenet.
11 §
Yhdistyksen asioita hoitaa sen hallitus, johon kuuluu
vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja vähintään kuusi (6)
ja enintään yhdeksän (9) muuta jäsentä. Puheenjohtaja valitaan
vuodeksi kerrallaan, muiden hallituksen jäsenten toimikausi
kestää kaksi vuotta. Puolet hallituksen jäsenistä ovat
vuosittain erovuoroisia.
Poikkeuksena on
yhdistyksen ensimmäinen hallitus, jonka toimikausi on kolme
(3) vuotta. Puolet hallituksen jäsenistä ovat erovuoroisia
kahden (2) vuoden kuluttua.
Erovuoroisuuden ratkaisee arvonta. Hallitus valitsee
keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan
ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Rahastonhoitaja voidaan
valita myös hallituksen ulkopuolelta.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä
ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen
olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä
sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään puolet
sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten
enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan
mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
Perustajajäsen saa aina olla hallituksen kokouksissa läsnä
niin halutessaan. Hänellä ei ole niissä äänioikeutta paitsi
ollessaan hallituksen jäsen.
12 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai joku hallituksen jäsen yhdessä rahastonhoitajan kanssa.
13 §
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään 21 vuorokautta ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään 14 vuorokautta ennen vuosikokousta.
14 §
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus yhdistyksen jäsenille lähetettävällä kirjeellä tai ilmoittamalla yhdistyksen julkaisussa. Kokouskutsu on lähetettävä tai julkaistava viimeistään kymmenen (10) päivää ennen kokousta, kokouspäivää lukuun ottamatta. Ilmoittamisen on katsottava tapahtuneen sinä päivänä kun kokouskutsu tai yhdistyksen julkaisu, jossa kokouskutsu on julkaistu, on annettu postin kuljetettavaksi. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella läsnä olevalla 15 vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä ja kunniajäsenellä yksi ääni. Asiantuntijajäsenellä ja kannatusjäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Jäsenen äänioikeutta ei voi asiamies eikä edusmies käyttää. Yhdistyksen kokousten päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
15 §
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä viimeistään maaliskuun loppuun mennessä ja siinä käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi (2) ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokoukselle laadittu esityslista.
5. Esitetään vuosikertomus, tilit ja tilintarkastajien lausunto.
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, jäsen- ja liittymismaksujen suuruus sekä tulo ja menoarvio kuluvaksi vuodeksi.
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet erovuoroisten ja eroavien tilalle.
9. Valitaan yksi (1) tai kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat.
10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle viimeistään 30 päivää ennen vuosikokousta. Kokouskutsussa mainitsemattomat asiat voidaan käsitellä, mutta niistä ei tule tehdä päätöstä.
16 §
Hallitus kutsuu yhdistyksen ylimääräisen kokouksen koolle katsoessaan sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen koko äänivaltaisten jäsenten jäsenluvusta sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
17 §
Päätös yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta tehdään yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä kaikista äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntömuutoksesta tai purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen viimeisen kokouksen määräämällä tavalla.
18 § Muutoin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.
Voit hakea FWRC:n jäsenyyttä tästä tulostettavalla
lomakkeella:
JÄSENHAKEMUSLOMAKE
FWRC
jäsenmaksut vuonna 2008
Varsinainen jäsen: 70EUR (liittymismaksu) ja 30EUR (vuosittainen jäsenmaksu)
Kannatusjäsen: 100EUR (vuosittainen maksu)
|