
Heippa hei,
Olen Pirjo, reilu kolmekymppinen koiraurheilija
Etelä-Pohjanmaalta, Lapualta.
Rakkaaseen laumaani kuuluu rottweileruros Finnjäntans Rudolf
'Mosse', rottweiler narttu
Nirhankankaan Whatamazingemma 'Emma', sekä hiukan
karvattomampi otus ja koko porukan
tuki ja järki, aviomieheni Veli-Matti.
Olen lapsuuteni varttunut maatilalla ja eläimet ovat olleet
aina iso osa elämässäni.
Ensimmäisen oman koirani Mossen hankin kuitenkin vasta
aikuisiällä. Mosse pappa lähentelee jo kymmentä vuotta ja
hänen seurasta saamme nauttia edelleen. Mossen kanssa
tutustuimme myös palveluskoiraharrastukseen ja sopivan
hakuryhmän myötä se vei mukanaan totaalisesti.
Mitään suuria tavoitteita meillä ei kuitenkaan ollut vaan
harrastus oli lähinnä vain mukavaa yhdessä tekemistä.
Seuraavan koirani Emman hankkiessa oli kisakärpänen jo
puraissut sen verran, että tavoitteita oli jo hiukan enemmän.
Emman kanssa päälaji on myöskin haku ja siitä saavutimme KVA:n
arvon viime vuonna, sekä pääsimme kokemaan myös meidän
ensimmäiset palveluskoirien SM-kisat, joissa sijoituksena 5.
sija. Lisäksi Emman kanssa on koiran myöhemmällä iällä
aloitettu sekä purujen että jäljen treenaus. Toivottavasti
pääsemme korkkaamaan kokeet myös sillä saralla.
Palveluskoirien SM-kisat on kuitenkin meidän tämän vuoden
päätavoite, jossa toivottavasti meidät nähdään.
Otan nöyrin mielin ja kiitollisena vastaan pestin FWRC:n
hallituksessa. Pyrin mahdollisuuksien mukaan kantamaan
korteni kekoon toiminnan kehittämiseksi sekä uusien
harrastajien auttamiseksi. Puhalletaan kaikki niin uudet kuin
vanhatkin
jäsenet yhteen hiileen tämän upean rodun puolesta!
- Pirjo
|