|
Opaskoirakoulutuksen aloitti Suomen Punainen Risti vuonna
1940, jolloin ensimmäiset opaskoirat luovutettiin
talvisodassa näkönsä menettäneille. Vuodesta 1945
opaskoirakoulutus siirtyi Sotasokeat ry:n tehtäväksi,
vuodesta 1986 alkaen se on ollut Näkövammaisten
Keskusliitto ry:n alaisuudessa.
Palveluskoiratoiminta
Opaskoirakokeissa testataan koiran ja myös koiran
käyttäjän taitoja. Arvostelijoina toimivat pätevöidyt
opaskoirakoetuomarit.
Opaskoirakokeissa voivat koirankäyttäjät mitellä taitojaan
aina suomenmestaruustasolle saakka. Säännöt ovat
käytännönmukaiset ja kokeisiin voi jokainen koirankäyttäjä
osallistua. Yhteistyö Opaskoirayhdistyksen, Suomen
Palveluskoiraliiton ja opaskoirakoulun välillä on
tiivistä. Yhdistys tukee taloudellisesti jäsentensä
osallistumista opaskoirakokeisiin.
Opaskoiraväki haluaa kiinnittää huomiota näkövammaisten
liikkumiseen opaskoiran kanssa liikenteessä:
Opaskoira ei osaa arvioida lähestyvää liikennettä. Monesti
opaskoiraa pidetään ns. järkiolentona, joka muiden
kulkijoiden tapaan väistää autoliikennettä. Tämä ei pidä
paikkaansa.
Opaskoira ei ymmärrä liikennevaloja. Koirankäyttäjän pitää
itse tietää oikea ylitysajankohta. Hän voi esim.
liikenteen kulusta päätellä, milloin valo on vihreä.
Ylityksissä koira toimii käskyjen mukaan, haltija
varmistaa kuulonsa avulla, ylityksen turvallisuuden.
Opaskoiran keskittyminen häiriintyy puhuttelusta. jopa
katseesta; sitä ei pidä häiritä sen ollessa työssä. Kun
opaskoiran kanssa kulkeva näyttää olevan pulassa,
eksyksissä tai vaarassa, kannattaa asioida koiran haltijan
kanssa. Yksinkertaisten ohjeiden avulla hän saa koiransa
jälleen hallintaan.
lähde:Suomen
Palveluskoiraliitto (SPKL) ry
TAKAISIN
|