Etusivu Toiminta-ajatus Hallitus Säännöt Rottweiler Lajiesittely Käyttöominaisuusarviointi

Tapahtumia Kalenteri Tuotteet Asiantuntijajäsenet Linkit Media In English

Esittely:  KAISA SALOVUORI
Hei!

Olen Kaisa Salovuori, 37-vuotias rottweilerharrastaja Ylöjärveltä. Laumaani kuuluu kaksi rottweileria: Heta (FIN KVA JK3 FH2 BH AD Zirabanden Bona) ja Pasi (FI KVA FH2 HK3 VPG2 BH Manouman Syndrooma-Pasi). Olen kotoisin maaseudulta, joten eläimet ovat aina kuuluneet elämääni. Useamman vuoden ajan seurasin ystävieni rottweilereita ja heidän harrastamistaan ennen kuin hankin ensimmäisen oman koirani Hetan keväällä 2002. Sen jälkeen ei ole enää ollut paluuta entiseen, vaan rottweilerit ja niiden kanssa harrastaminen veivät mennessään.

Hetan kanssa olen harrastanut metsä- ja erikoisjälkeä. Hetan uran kohokohtia ovat olleet osallistuminen palveluskoirien SM-kisoihin elokuussa 2008 ja saman vuoden syyskuussa Hetasta tuli käyttövalio metsäjäljeltä. Olen tutustunut Hetan kanssa myös suojelun saloihin sen ollessa nuori.

Pasi kotiutui talouteeni kesällä 2005. Sen molemmat vanhemmat ovat Saksan tuonteja, joiden treenejä olin päässyt seuraamaan. Pasin kanssa treenasin suojelua sen elämän ensimmäiset kolme vuotta. Nykyisin kisaamme voittajaluokassa haussa ja plakkarissa on osallistumisoikeus SM-kilpailuihin 2011. Viime vuonna Pasista tuli rotumestari erikoisjäljeltä ja samalla rotunsa ensimmäinen käyttövalio ko. lajista! Olemme osallistuneet FH SM -kilpailuihin 2009 ja 2010, ja toivottavasti myös tänä vuonna olemme mukana! Tälle kaudelle uutena lajina saattaa mukaan tulla EK. Pasi on koira, jonka kanssa on ilo harrastaa lajia kuin lajia!

Olen opiskellut kansainvälistä kauppaa ja markkinointia ja työskentelen paperiteollisuudessa asiakaspalvelukoordinaattorina. Koirien kanssa harrastaminen on erinomaista vastapainoa työlle ja samanhenkisten ihmisten tapaaminen treenien, leirien ja kokeiden yhteydessä on aina yhtä innostavaa. FWRC:n hallituksessa olen ollut viimeiset 5 vuotta ja olen toiminut sekä sihteerinä että tiedottajana ja nyt jo kolmatta vuotta puheenjohtajana. Kiitos luottamuksesta! Lisäksi olen ollut SRY Pirkanmaan hallituksen jäsen 2006-2008. Itselleni rottweiler on ennen kaikkea käyttökoira isolla K:lla ja toivon, että se sellaisena säilyykin. Uusien rottweilerharrastajien aktivoiminen palveluskoiralajien pariin on mieleinen tehtävä, joten ollaan yhteydessä!

Terveisin,

-Kaisa

www.elisanet.fi/kaisasalovuori/