Jälkikoe - palveluskoiran peruslaji

Jäljestäminen on koiran vaistotoimintaa ja se on koiralle helppoa, koska sen hajuaisti on todella hyvä. Motivointi jäljestämiseen tapahtuu usean eri vietin avulla.

Hyvällä jälkikoiralla on positiivinen taistelutahto ja halu ponnistella ratkaistakseen tehtävän. Tärkeä ominaisuus on myös kyky keskittyä. Koiran koolla ei ole suoranaista vaikutusta jäljestykseen.

Jälki tehdään siten, että ihminen kävelee maastossa sovitun reitin ja pudottaa kävelyuralleen keppejä. Maan pinta murtuu askelten alla ja koira haistaa tämän perusteella jäljen kulun maastossa. Jäljen hajun voimakkuus riippuu jäljen iästä ja sääolosuhteista. Koiralle opetetaan, että se käskystä aloittaa jäljen etsimisen ja ilmaisee jäljeltä löytämänsä ihmisen pudottamat esineet eli kepit ohjaajalleen.

Alussa koira useimmiten innostetaan jäljestämään ruuan, leikkikalun tai koiralle tutun henkilön avulla. Se voidaan esimerkiksi opettaa seuraamaan ruuan hajua, lihaa, makkaraa ja jäljen päässä se saa palkkioksi syödä ruuan. Opittuaan rauhallisesti ja vasta käskyn saatuaan jäljestämään ruokakipolle, koira totutetaan vähitellen seuraamaan ihmisen jättämään hajuvanaa. Tästä jatketaan jättämällä jäljelle keppejä, pidentämällä jälkeä. vanhentamalla sitä, tekemällä maaston muotoisia, vaihtelevia reittejä.
1 -luokassa jälki on 500 metriä pitkä ja tehty tuntia ennen kokeen alkua. Koira etsii jäljen 30 metriä pitkältä suoralta, janalta, jonka yli jälki kulkee jostain kohdasta. Kilpailija ei koskaan tiedä, mistä kohtaa jälki kulkee janan poikki. Jäljelle on jätetty kuusi luonnon puusta tehtyä keppiä. Aikaa koirakolla löytää kepit on 20 minuuttia.

Luokissa 2 ja 3 jälki hankaloituu asteittain; luokassa 2 jäljen pituus on kilometri, puolitoista tuntia vanha ja janan, jolta jäljestys alkaa, pituus on 40 metriä. Jäljelle on jätetty kuusi luonnon puusta tehtyä keppiä, ja jäljelle varattu aika on 30 minuuttia.

Siirryttäessä seuraavalle tasolle, luokkaan kolme, suoritettava jälki on jälleen hivenen vaativampi. Jäljen pituus on tällöin jo 1,5 kilometriä, se on kaksi tuntia vanha ja jana, jolta jäljen alku löytyy, on pituudeltaan 50 metriä. Jäljelle on jätetty kuusi luonnon puusta tehtyä keppiä. Aikaa on 40 minuuttia. Kaikkiin luokkiin kuuluu myös esine etsintä. Esine etsinnässä koiran tulee viiden minuutin aikana löytää 1-luokassa yksi, 2-luokassa kaksi ja 3-luokassa kolme ihmiselle kuuluvaa esinettä 50x50 metrin suuruiselta maa-alueelta. Tuomarin antamat pisteet kertyvät koiran työskentelystä janalla ja esinekentässä sekä löydetyistä kepeistä ja esineistä. Lajia on mahdollista harjoitella yksin, toki välillä on hyvä ajaa vieraan tekemä jälki. Aloitettaessa jälkiharjoittelua on syytä pyytää apua koulutusohjaajalta tai lajin kokeneelta harrastajalta, jotta perustyötä ei tehdä väärin. Jäljestäminen on palveluskoiran peruslaji, ja siitä on myös yhteiskunnallista hyötyä.

Jälkikoirat tekevät arvokasta työtä; metsästäjät ja poliisi voivat lyhentää esimerkiksi liikenteessä loukkaantuneen eläimen kärsimyksiä. Koira pystyy jäljittämään eksyneen ihmisen tai poliisin apuna löytämään paenneen rikollisen.


lähde:Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) ry

JÄLKIHARRASTAJAN KERTOMAA (Ari Nätynki)

PAJA eli metsäjälki suosituin koelaji Suomessa. Jälkiharrastajana en itse henkilökohtaisesti näe eroa pelto- ja metsäjäljellä vaan ajattelen asian niin, että jos kyseessä on hyvin koulutettu jälkikoira niin sama huolellisuus pitää jäljellä löytyä olipa alustana metsä, suo tai pelto. Hyvin koulutettu jälkikoira ajaa jäljen huolellisesti alustasta riippumatta.

Mitä jälkikoiralta sitten vaaditaan? Mielestäni hyvän jälkikoiran pitää olla taistelutahtoinen. Sillä tulee olla vahva moottori, joka ajaa sitä eteen työssään ja joka ei luovuta helpolla. Hyvä hermorakenne auttaa keskittymään ja nimenomaan siihen työhön jota se kulloinkin on suorittamassa. Koirasta tulisi löytyä myös kovuutta, muttei liiaksi asti ja hyvä ruokahalu on myös etu. Omasta mielestäni rottweiler tai mikä tahansa koiraeläin, joka ei ole ahne ruualle on mielestäni oppinut liian helpolle tai sitten siinä on jotain vikaa. Edellä mainituilla ominaisuuksilla saadaan koirasta oikein eteenpäin vietynä sinnikäs ja karski jälkikoira. Toki jälkeä voidaan harrastaa lähes millä koiralla tahansa, jäljestäminen on kuitenkin koiralle luontainen asia, mutta koira jota tarvitaan työssä, tai palveluskoirapuolella jäljestykseen siltä pitäisi näitä ominaisuuksia löytyä. Rodunomaisen luonteen omaava Rottweiler on mielestäni jäljelle sopiva koira.

Koiranohjaajan tulisi olla aikalailla samanlainen kuin tämä kuvaus hyvästä koirasta. Ohjaajan tulisi myös osata lukea koiraansa. Harjoitukset on suunniteltava ja toteutettava niin, että ne eivät ole liian yksitoikkoisia ja että koira ei kulu loppuun liian nuorena, koska parhaat tulokset saavutetaan n. 4-6 vuoden iässä, olipa koelaji mikä hyvänsä.

Itse käytän jäljen koulutuksessa ja yleensäkin koirani koulutuksessa ruokaa apuna. Perheessämme on ollut kolme rottweileria ja kaikki ovat olleet ahneita ruualle. Olen sitä mieltä, että kun koira joutuu tekemään työtä tai pikku tehtäviä ruokansa eteen niin se vain lisää ruokahalua. Metsäjälki mielletään mielestäni liian helposti helpoksi lajiksi. Sitä se ei missään nimessä ole. Lajin tuloksia katsoessa 0-tulokset ovat hyvin yleisiä ja kokeissa epäonnistumiset tavallista. Luullaan, että kun opettaa koiralle makkarajäljen ja keppien ilmaisun niin se on siinä. Sitten mennään kokeisiin ja tullaan kotiin ilman tulosta, kun ei löytynytkään esineitä ”kun maasto oli liian vaativa”, tai ”kun oli marjastajia” ja ”kuin oli hirviä”. Itsellenikin on käynyt noin, mutta olen jättänyt turhat selittelyt pois, koska mielestäni jälkikoiran tulee ajaa ottamansa jäljen alusta loppuun vaihtamatta sitä. Tällaiset epäonnistumiset ovat ihan ymmärrettäviä, mutta eivät hyväksyttäviä silloin jos koiran koulutustason katsotaan olevan riittävä. Itse ymmärrän sen, jos koira vaihtaa jäljen johonkin toisen ihmisen jälkeen, mutta hyväksy sitä en. Jos kyseessä taas on eläimen jälki ei osaltani löydy ymmärrystä eikä hyväksyntää, koska eläimellä ja ihmisellä on niin erilainen ominaishaju. Itse olen koirilleni opettanut jäljestämisen ruoan avulla pennusta pitäen. Silloin kun ollaan jälkeä harjoittelemassa niin ruoka tulee jäljeltä eikä mistään muualta. Jos jälki jostain syystä epäonnistuu niin katson että johtuiko se siitä että koira ei tehnyt asiaansa kunnolla, jos totean tilanteen olevan näin, jää koiralta päivän ruoka saamatta ja seuraavana päivänä ajetaan uusi jälki. Jos epäonnistuminen johtuu siitä, että olen vaatinut koiraltani liikaa sen kykyihin nähden teen koiralle uuden jäljen, koska vikahan ei ole silloin koiran vaan tumpelon ohjaajan joka ei tunne koiransa rajoja. Mielestäni koira, joka tekee jäljestystä leipätyökseen ja saa näin ruokansa sieltä ei ole niin altis jäljellä vastaan tuleville häiriötekijöille kuin esimerkiksi jotenkin muuten koulutettu koira. Olen itse huomannut koiristani, että ne eivät hevillä vaihda jälkeä johonkin muuhun jälkeen kun oma ruoka tulee kuitenkin sieltä oikealta jäljeltä.

Itse jälkeä harjoittelen erilaisilla maastopohjilla. Pellolla on hyvä harjoitella jäljen päällä pysymistä ja pennulle, joka vasta opettelee ajamaan ensimmäisiä jälkiään nurmipelto on ehdoton. Siitä on suuri apu ohjaajalle, koska siinä ohjaaja pystyy näkemään paremmin milloin koira on jäljen päällä. Metsämaastossa en väistä juurikaan maastoja, koska siellä mistä ihminen on kulkenut pystyy kyllä koirakin menemään. Nuorelle koiralle haen aluksi helpompia ja siistimpiä maastoja, jotta sillä olisi helpompi pysyä jäljen päällä, koska risukoissa ja ryteiköissä jälki helposti leviää. Myöhemmin koiran varttuessa ja jälkityöskentelyn kehittyessä siirryn vaativampiin maastoihin, joissa en kierrä risukoita enkä pensaita enkä soita vaan vaadin koiraltani menemään suoraan sieltä mistä jälki on mennyt. Aluksi teen vaatimisen pysähtymällä eli matka ei jatku ennen kuin koira korjaa mutkansa ja palaa jäljelle. Myöhemmin koiran jo ollessa kehittyneempi ja jos tällaisia ilmenee pysähdyn ja huomautan asiasta äänellä ja matka jatkuu kun virhe on korjattu. Näin teen sen vuoksi koska etelässä asuessani ja kilpaillessani olen huomannut maastojen olevan vaikeampikulkuisia ja tulosten saamisen olevan täällä vaikeampaa, niin olen opettanut koirilleni että mitään ei kierretä ja seurataan vaan sitä hajuvanaa mikä nenään haisee silmiä käyttämättä. Piilotan jälkikeppejä risukkoihin ja myöskin ruokaa näin koira oppii että kaikki on syytä tarkistaa. Jäljet teen suurimmaksi osaksi itse ja teen paljon jälkiä siten, että jälki kulkee vaihtelevassa maastossa välillä pellolla ja taas metsään, siten saan koiran pysymään skarppina ja on hauska katsoa kun koira häntä elää tilanteen mukaan. Helpolla alustalla mennään häntä pystyssä ja kun alusta muuttuu vaativammaksi ja haju heikkenee niin häntä laskee alas osoittaen suurta keskittymistä ja huolellisuutta. Vieraita jäljentekijöitä käytän ja mielestäni se on koiralle tärkeätä ajaa eri ihmisten jälkiä, ettei aina vaan ajeta saman ominaishajun omaavan ihmisen jälkeä.

Harjoittelumäärä on minulla sellainen että keväällä aloitellaan pelloilla ja voimme ajaa kaksikin jälkeä päivässä ja kun homma alkaa toimia niin harjoittelumäärää vähennetään ja siirrytään metsään lumien sulettua. Pellolla käymme kuitenkin aina silloin tällöin harjoittelemassa, mutta kokeiden lähestyessä pysymme harjoittelun osalta metsässä, koska metsässä on omat hajunsa ja joihin koira saa tottua.

Esineet jäljellä koirani ilmaisee maahan menemällä. Alkuun opetin koiran ilmaisemaan ne pysähtymällä ja tästä johtuen en ole vielä pystynyt osallistumaan FH-jäljelle, kun ei tullut ilmaisuun alkuun niin panostettua minulle riitti kun koira ne minulle näytti. Virheitä ilmaisussamme ovat liian vinot tai sitten koira pyrkii samalla ottamaan esineitä hampaisiinsa.

Jälkikokeessa omana osana arvostellaan janatyöskentely ja ne olen harjoitellut aluksi läheltä lähettäen ja myöhemmin matkaa pidentäen. Koiran osaamisen ja kokemuksen määrän kasvaessa olen ottanut käyttöön eteen käskyn ja näin saan sen etenemään suoraan. Siihen jos koira ottaa lähdössä takajäljen en ole suuremmin puuttunut vaan annan sen jäljestää tielle asti ja lähetän sen sitten uudelleen. Nykyisellä koirallani olen huomannut että kun kokemus ja rutiini kasvaa niin takajäljen otto on perin harvinaista.

Jälkikokeeseen kuuluu osana myös tottelevaisuus ja esine-etsintä osuudet. Näistä kaikista koiran kiitettävästi suoriutuakseen pitää olla hyvässä fyysisessä kunnossa. Aivan liian usein näkee rapakuntoisia koiria, jotka eivät enää tee jälkiosuuden jälkeen tottelevaisuudessa eikä liiemmin esineruudussa yhtään mitään Varsinkin rottweilereiden kohdalla pitäisi ymmärtää, että oli laji mikä hyvänsä niin näyttelykropalla ei jaksa tehdä töitä ja paikat hajoaa viimeistään esteillä.

Mukavinta mielestäni tässä lajissa on kun saat ajaa koirasi kehittyessä vieraita jälkiä ja treenata mukavassa porukassa ja sitten kun ne naamat rupeaa tuntumaan liiankin tutuilta niin voit taas siirtyä harjoittelemaan yksin. Kokeissa käyminen on mukavaa ja vielä mukavampaa jos siellä onnistuu, mutta epäonnistumiseenkin pitää olla henkisesti valmis. Itselleni laji on antanut paljon uusia ystäviä nähnyt Suomen päästä päähän ja myöskin kilpailullisesti olen saanut sen mihin olen tavoitteeni asettanut. Nykyiselle koiralleni Umweiler Aldairille eli Patelle asetin tavoitteeksi sen ollessa n.1 vuoden vanha mitali SM-kokeesta. Sen kyvyt palveluskoirana tiedostaen tavoite oli realistinen. Tavoite ei ole helppo koska kokeessa on joka vuosi n.50 koiraa ja jäljellä taso on hyvä, mielestäni siellä on aina noin 15 koiraa joilla on siihen mahdollisuus. Vuosi vuodelta tavoitteemme läheni ja viime vuonna Paten neljänsissä SM-kokeissa saimme hopeaa. Kaiken kruunasi syksyinen NOM-voitto eli pohjoismaiden mestaruus joka on tässä lajissa suurinta mitä voi saada. Tällä hetkellä Pate on reilu 7 vuotta ja olemme kilpailu-uramme loppusuoralla. Neljässä viimeisessä SM-kokeessa Pate on ollut ainoana Rottweilerina tottelevaisuuden karsintojen jälkeen maastossa saksanpaimenkoirien, snautsereiden ja belgianpaimenkoirien joukossa. Ihmettelenkin, että mihin on Rottweilereiden jotka SM-jälkikokeeseen osallistuvat tottelevaisuuden taso tippunut. Muistan kun -90 luvun lopulla vielä oli maastossa tottevaisuuden jälkeen 3-4 rottweileria.


TAKAISIN